Sellonsoitto selätti jalkapallon

Tuomas Lehdon lapsuudenkodissa kuului aina musiikkia, kun kaksi vanhempaa sisarusta ja molemmat vanhemmat soittivat. Innostus musiikkiin syttyi varhain. Jo lapsuuden automatkoilla Tuomas johti radion mukana orkestereita. ”Olin lapsena selkeästi kiinnostunut soittamaan jotain. Kuljin alttoviulisti-isäni mukana harjoituksissa, enkä suostunut menemään mihinkään hoitoon. Otin siskoni viulun ja pidin sitä niin kuin selloa. Äiti viulunsoitonopettajana yritti näyttää, miten viulua pidellään, mutta se sattui, eikä tuntunut mukavalta.”

Niinpä Tuomas aloitti sello-opinnot Anja Majan oppilaana ensin yksityisesti ja myöhemmin Helsingin konservatoriossa sekä Käpylän musiikkiopistossa. ”Olin 3-vuotias, kun menin Anjan tunneille. Äidin kanssa harjoiteltiin kotona yhdessä ja katsottiin miten soittaminen lähtee sujumaan.”

Vaikka innostus soittamiseen on alusta asti ollut vahva, on lopettaminenkin ollut kerran lähellä – jalkapallon takia. Soittotunnit, harjoittelu ja yhteissoitto veivät paljon aikaa, eivätkä vuorokauden tunnit tuntuneet riittävän sekä soittamiseen että jalkapallon pelaamiseen. Tuomas oli tuolloin ala-asteikäinen. Jalkapallossa veti puoleensa pelaamisen lisäksi yhteisöllisyys, oli mukavaa kun oli oma jengi. ”Riitelin äidin kanssa ja ilmoitin, että en halua enää mennä soittotunneille. Äiti sanoi, että pakko ei ole mennä, kunhan soitan itse Anjalle ja ilmoitan asiasta. Kriisi meni ohi, kun en uskaltanut soittaa.” Valinta täytyi ennen pitkää kuitenkin tehdä juuri aikataulujen takia. Lopulta oli ihan selvää, että sellonsoitto on ykkössijalla. Jalkapalloa pystyi pelaamaan soittamisen rinnalla huvikseen kavereiden kanssa.

Edelleenkin Tuomas urheilee aina, kun sille on aikaa, etenkin porukassa. Jalkapallo on jäänyt rakkaaksi penkkiurheilulajiksi. Urheilun lisäksi Tuomaksen vapaa-aikaa vie ruoanlaitto. Parasta se on silloin, kun ystäviä on pyydetty kylään ja ruokaa saa laittaa yhdessä. ”Joko näytän niin vihaiselta, että kukaan ei uskalla sanoa, jos ei tykkää tai sitten laitan hyvää ruokaa,” Tuomas nauraa. Ystävien ja läheisten kanssa vietetyn ajan vastapainoksi Tuomas vetäytyy toisinaan yksin vanhempiensa mökille. Jos vain aikaa pystyy järjestämään, sellisti harjoittelee mökillä kaikessa rauhassa. ”Kun on isompi konsertti tulossa, sinne on kiva piiloutua, harjoitella pitkä päivä ja lämmittää illalla sauna.”

Koulunkäynti on ollut Tuomakselle myrkynjuontia, joten lukio jäikin kesken. ”Olen aina inhonnut koulunkäynnissä sitä, että pitää istua hiljaa paikallaan pulpetissa. Olin Eiran aikuislukiossa, kunnes kerran vaan lähdin kesken tunnin pois, enkä tullut enää takaisin. Jälkeenpäin olen miettinyt, että monet asiat alkoivat kiinnostaa heti, kun ei tarvinnut mennä kouluun. Aloin lukea ja ottaa asioista itse selvää.” Koulu ei jäänyt kesken sen takia, että olisi aikaa hengailla kavereiden kanssa. Tuomas meni kotiin, harjoitteli ja päätti, että Sibelius-Akatemiaan pääsee kyllä sisään, kun soittaa tarpeeksi hyvin. Ja niin kävikin – opinnot alkoivat nuorisokoulutuksessa vuonna 2000.

Kuten kaikki Total Cello Ensemblen sellistit Tuomaskin tekee monipuolisesti töitä niin kamari- ja orkesterimuusikkona kuin solistina ja opettajana. ”Korvat pysyy auki ja mieli virkeänä, kun hyppää roolista toiseen. Lisäksi opettaessa joutuu pukemaan asioita sanoiksi. Kun oppilaalla on haasteita, joutuu miettimään itsekin uudella tavalla, mikä on hyvin opettavaista.”

Sellon sointi on muodostunut Tuomakselle rakkaaksi vuosien varrella – siihen on kasvanut ja se on tuttu. ”Mua ei ole koskaan kaduttanut, että halusin itse valita sellon soittimeksi. Se tuntuu omalta, hyvältä.”